Shukan Soinen kohdalla en voi välttyä nostalgiahuuruilta, sillä kyseessä on ensimmäinen otomekuunnelmasarja, jonka olen ottanut kuunteluun tietoisesti otomekuunnelmana. Shukan Soinesta aloittaminen oli helppoa. Ainakin minulla kynnys vieraskielisen kuunnelman kuunteluun oli pitkään korkea, mutta Shukan Soinen tapauksessa käytettävä kieli on helposti ymmärrettävää ja fanikäännöksiäkin löytyy netin syövereistä niitä tarvitseville. Parasta tässä on se, että kaikkea ei edes tarvitse ymmärtää. Sarjan tehtävä on tarjota jotain kuunneltavaa ennen nukkumaanmenoa, ja siinä mielessä tunnelma menee ymmärtämisen edelle. Kolmososa on edelleen yksi suosikkikuunnelmistani ja palaan kuuntelemaan sitä aina uudestaan ja uudestaan.
Shukan Soinen kolmas osa alkaa siitä, kun kuulija herää painajaiseen Tomoyan lukiessa vieressä kirjaa. Kuulijan hahmo on jopa otomekuunnelmatasolla kirjoitettu poikkeuksellisen ujoksi ja introvertiksi, mutta Tomoya saa kaiken tarpeellisen selville kevyellä kiusaamisella. Muutenkin tuntuu että tämän hahmon suurin huvi seurata tyttöystävänsä reaktioita.
Shukan Soineen kuuluu myös iltasatu. Kolmososan satu kertoo kissasta ja merestä, mikä on ehkä suosikkini kaikista Shukan Soinen iltasaduista. Satu luetaan niin varhaisessa vaiheessa kuunnelmaa, että sen ehtii kuunnella ennen nukahtamista ja muistaa vielä aamullakin. Tarina on hyvin suloinen ja voisin itsekin kertoa sen jollekulle iltasaduksi.
Kuunnelman lopussa on Tachibanan free talk -raita. Puhe on tosin vapaata vain annettujen aiheiden puitteissa. Viihdyttävintä kuultavaa on se, kun Tachibanaa pyydetään kertomaan kokemuksia dummy head -mikrofonin käytöstä ja mahdollisesta suosikkipaikasta siinä. Riemu dummy headista säilyy koko free talkin ja seiyuu pomppiikin pitkin äänityshuonetta miten haluaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti